Alueellisia rahoitusohjelmia kehitetään paremmin kiertotaloutta tukeviksi

Kiertotalouden myötä yritysten tapa toimia ja ansaintamallit muuttuvat. Entisestä tavasta tehdä tulosta siirrytään kohti kiertotalouden mukaisia liiketoimintamalleja. Siirtymä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä tai itsekseen, vaan muutos vaatii myös laajempaa systeemistä muutosta, jossa muun muassa poliittiset ohjauskeinot ja rahoitusohjelmat tukevat muutosta.

Kuusi Euroopan aluetta kokoontuu yhteen REDUCES-hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää kullekin alueelle laaja-alainen toimintasuunnitelma kiertotalouden liiketoiminnan edistämiseksi. Toimintasuunnitelma kohdentuu erityisesti kunkin alueen valitseman poliittisen instrumentin eli rahoitusohjelman kehittämiseen. Konkreettisesti työtä tehdään tunnistamalla ja kokoamalla yhteen olennaisia kiertotalouden toimijoita alueella, kartoittamalla kunkin alueen kiertotalouden tilaa ja mahdollisuuksia sekä kuvaamalla kiertotalouden parhaita käytäntöjä.

Työtä tehdään jokaisella mukana olevalla alueella samanaikaisesti. Opittuja käytänteitä jaetaan avoimesti alueiden välisissä tapaamisissa. Olennaista on toisilta alueilta oppiminen ja suora vaikuttaminen alueiden päättäjiin. Hankkeessa mukana olevat alueet ovat Varsinais-Suomi, Utrecht (Alankomaat), Suur-Manchester (Iso-Britannia), Valencia (Espanja), Bulgaria sekä Maramures (Romania).

Turun AMK on koko hankkeen vetäjä ja vastaa Varsinais-Suomen alueella tehtävästä tutkimuksesta ja toimintasuunnitelman kehittämisestä. Olennaisena yhteistyötahona on Varsinais-Suomen liitto, joka on kehittämisen kohteeksi valitun alueellisen instrumentin eli EAKR-ohjelman omistaja.

Tähän mennessä hankkeessa on tuotettu olemassa olevan tutkimuksen ja täydentävien haastattelujen pohjalta Varsinais-Suomen alueen kiertotalouden tilannekartoitus. Raportti julkaistaan heinäkuun aikana hankkeen nettisivuilla.

Lisäksi hankkeessa on kerätty ja kuvattu ensimmäiset parhaat kiertotalouden käytännöt, jotka liittyvät tuotteen elinkaaren pidentämisen liiketoimintamalliin. Yhteensä käytäntöjä löydettiin 11, joista kaksi olivat Varsinais-Suomesta. Toinen alueen käytännöistä liittyi Turun kaupungin kalustekierrätykseen yksikköjen välillä. Toinen taas kuvasi Lounais-Suomen Jätehuollon ylläpitämän poistotekstiilimyymälän toimintaa.

Kesän aikana julkaistaan raportti, joka kokoaa ensimmäisen liiketoimintamallin tulokset yhteen ja arvioi laajemmin ja tarkemmin löydettyjen käytäntöjen kestävyyttä. Parhaillaan käynnissä on myös esimerkkien kerääminen uusiutuvuus- ja tuote palveluna -liiketoimintamallien pohjalta.

Toimintasuunnitelman työstäminen alkaa syksyllä ja sen tulee olla valmis kesällä 2021. Hanketta rahoittaa Interreg Europe ja hanke kestää 31.1.2023 saakka.

Lisätiedot

https://www.interregeurope.eu/reduces/