Lämpökiveä kierrätetystä tiilimurskasta

Seppälän Tiili on Tarvasjoella toimiva takoistaan ja tulisijoistaan tunnettu yritys. Yrityksen pihalle oli vuosikymmenten saatossa kertynyt iso keko tiilimurskaa, joka oli käyttökelpoista, mutta myyntiin kelpaamatonta esimerkiksi esteettisten haittojen vuoksi. Tiilimurskeelle haluttiin löytää hyödyntämistapa, raaka-aine haluttiin saada kierrätettyä. Useamman vuoden tuotekehitysprosessin jälkeen tiilimurskeesta syntyi uusi tuote, lämpökivi.

Materiaalia haluttiin hyödyntää tulisijoissa isompana elementtinä ja sen haluttiin soveltuvan myös rakentamiseen. Betonilaattoja valmistava HB Betoni kiinnostui yhteistyöstä ja tuotekehitysprosessin päätteeksi tuote saatiin markkinoille syksyllä 2020 ja HB Betoni valmistaa lopputuotteet Someron tehtaallaan. Raaka-aine siis syntyy sekä jatkojalostuu lopputuotteeksi Varsinais-Suomessa.

Lämpökivi on kuusi kertaa tavallisen tiilen kokoinen, painaa 15 kiloa ja raaka-aineesta 85 prosenttia on puhdasta tiilimurskaa eli kierrätettyä tiiltä. Lämpökivi on tiheämpää kuin perustiili ja se käy takkojen lisäksi esimerkiksi väliseiniin ja piharakentamiseen. Tulisijoissa tuote sopii erityisesti takkojen kuorimateriaaliksi.

Lisätiedot

Jari Seppälä
toimitusjohtaja, Seppälän tiili
jari.seppala@tiileri.fi