Year: 2018

Graafinen kuvituskuva, jossa kuvataan ruokaketjua ja ravinnekiertoa

Raisioaquan Benella: Kiertotaloutta tukevaa kalankasvatusta

Benella on Suomessa kasvatettua kalaa, joka kasvatetaan sopimuskalastajien toimesta aina kestävästi Itämeren ravinteita kierrättäen. Kotimaisten kalankasvattajien tuottama Benella edustaa vastuullista kalankasvatusta. Benella on Raisio-konserniin kuuluvan Raisioaquan tuotemerkki, joka lanseerattiin vuonna 2015.

Ruoan tuotanto on yksi suurista Itämeren ja Saaristomeren kuormittajista. Lisäksi osa maailman kalakannoista on ylikalastettu.  Kalaruoan kysyntä kuitenkin kasvaa, johon arvioidaan tulevaisuudessa vastattavan kasvatetulla kalalla. Kalankasvatuksesta aiheutuu ravinnepäästöjä, mutta oikeilla ratkaisuilla päästöjä voidaan myös merkittävästi vähentää.

Kasvatuskirjolohen luontaista ravintoa on kala. Maailmalla kalajauhoon käytettävät kalat ovat usein uhanalaisia. Raisioagron kalankasvatusrehu valmistetaan lähialueen kalasta. Valmistamalla kalajauhoa kotimaisesta silakasta ja kilohailista, voidaan niiden syömään planktoniin sitoutunutta fosforia poistaa Itämerestä.  Benella-kirjolohen ja -siian ruokkimiseen käytettävä rehu sisältää normaalia vähemmän fosforia ja alentaa siksi huomattavasti vesistöjen kuormitusta. Benella Kirjolohet saavat suuren osan kasvuenergiastaan rehun sisältämästä rypsiöljystä. Tämän myötä rehun valmistuksessa on voitu vähentää kalaöljyn käyttöä. Näin säästetään edelleen maailman merien hupenevia kalavaroja.

Yksi osoitus Raisioaquan ja koko kalankasvatuselinkeinon ympäristötyöstä on suomalaisen kasvatetun kirjolohen ja siian nousu WWF:n Suomen kalaoppaan vihreälle listalle.

Lisätiedot

www.benellakala.fi


Kuvassa teollisia symbiooseja kuvaava graafinen kuvituskuva

Varsinais-Suomen rakentamisen kiertotaloutta kehitetään laajalla yhteistyöllä

Vuoden 2017 syksyllä Turussa käynnistettiin uusi Bastu-työpajojen sarja. Työpajoissa pohditaan laajalla osallistujajoukolla tulevaisuuden rakentamista ja asumista sekä konkreettisia askelia rakentamisen kiertotalouden edistämiseksi.

Rakentaminen ja asuminen ovat merkittävä osa modernia yhteiskuntaa ja siihen sisältyykin suuria kiertotalouden haasteita, mutta myös paljon kehityspotentiaalia. Rakentamisen kiertotaloudesta puhuttaessa on kyse paljon muustakin kuin rakennustyömaiden jätehuollosta. Kiertotalouden periaatteiden mukaan rakentaminen linkittyy todella vahvasti tulevaisuuden asumisen uusiin ratkaisuihin, kuten erilaisiin yhteiskäyttömahdollisuuksiin sekä esimerkiksi tilojen muuntojoustavuuteen. Keskiössä ovat niin rakennusten materiaalivalinnat, energiaratkaisut, liikenneyhteydet, älyteknologia, innovatiiviset huolto- ja korjausratkaisut, elinkaariajattelu sekä uudenlaiset kehittämiskumppanuudet muun muassa tilaajien, suunnittelijoiden, rakennuttajien ja loppukäyttäjien kesken.

Uudenlainen ajattelu rakentamisen tulevaisuuteen liittyen on kuitenkin vasta aluillaan ja aihetta on nyt lähdetty käsittelemään Bastu-yritysverkostossa. Bastu on Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen vuonna 2015 perustama yritysverkosto, joka avaa uudenlaisia kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksia. Bastun tavoitteena on muun muassa erilaisten työpajojen kautta synnyttää ja tukea referenssihankkeita, jotka edistävät kiertotalouden etenemistä Varsinais-Suomessa ja Turun seudulla. Seudun kilpailukyvyn kannalta on ensiarvoisen tärkeää kyetä kasvattamaan liiketoimintaa aloilla, joiden markkinat ovat maailmanlaajuisesti kasvussa.

Rakentamisen tulevaisuuden ja kiertotalouden teemassa Bastu-verkosto on tehnyt yhteistyötä Varsinais-Suomen liiton kanssa, joka nosti rakentamisen kiertotalouden yhdeksi tärkeäksi kehityskohteeksi vuonna 2017 valmistuneessa Varsinais-Suomen kiertotalouden tiekartassa. Tähän mennessä aiheen tiimoilta on järjestetty kaksi työpajaa, joissa on käsitelty konkreettisia alueelle suunnitteilla olevia kohteita ja sitä, miten niissä voidaan tukea uudenlaisia kiertotaloutta tukevia ratkaisuja. Toiminta jatkuu keväällä 2018.

Lisätiedot

Bastu - Kuudennen aallon yritystoimintaa

Keijo Koskinen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Bastu-verkosto
keijo.koskinen@utu.fi
+358 44 594 1659

Anni Lahtela, projektiasiantuntija, Valonia ja Varsinais-Suomen liitto
anni.lahtela@valonia.fi
+358 40 631 3856