Kiertotalouden keinoin päästövähennyksiä infrarakentamiseen

Turun kaupungin infrarakentamisen päästövähennyspotentiaalia ja kustannusvaikutuksia laskeneen Rambollin selvityksen mukaan rakentamiseen liittyy runsaasti säästömahdollisuuksia. Laskelmia tehtiin osana Skanssin kaupunginosan innovatiivisiin ratkaisuihin liittyvää 6Aika-hanketta.

Selvityksessä tarkasteltiin muutamia Turussa rakentamiseen tulossa olevia kohteita. Esimerkiksi noin 300 metriä pitkän Skanssinkadun rakentamisen aiheuttamista päästöistä ja taloudellisista kustannuksista voitaisiin leikata noin 10 % hyödyntämällä ylijäämämaita ja maarakentamisen uusiomateriaaleja, vaikka haastavat pohjaolosuhteet Skanssissa vaativatkin päästöintensiivisiä kevennysratkaisuja.

Turussa rakennetaan vuosittain noin 10 kilometriä uutta katua. Mikäli kaikissa uusissa katuhankkeissa toteutettaisiin Skanssinkadun tarkastelussa tunnistetut päästövähennystoimenpiteet, vastaisi päästövähennys yli 60 suomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että infrarakentamisen päästöihin vaikuttavista ratkaisuista yli 90 % tehdään suunnittelun eri vaiheissa. Läpileikkaava kiertotalousajattelu suunnittelun ja toteutuksen eri tasoilla mahdollistaa merkittävät taloudelliset säästöt ja päästöjen leikkaukset.

Lisää tietoa infrarakentamisen päästöjen tarkastelusta löydät Turun kaupungin sivuilta tämän linkin takaa.

Lisätiedot:
Taina Riekkinen, kaavoitusarkkitehti, Turun kaupunki
taina.riekkinen@turku.fi
050 558 9261

Kuvalähde: Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy